sisotalo

Rikoksista vain omalla varmistetulla nimellä

  • Ulvilan surman tärkein dokumentti, Annelin ja hänen tyttärensä hätäpuhelu poliisille, joka on nyt vapaasti kuultavissa
    Ulvilan surman tärkein dokumentti, Annelin ja hänen tyttärensä hätäpuhelu poliisille, joka on nyt vapaasti kuultavissa

 

Päätoimittaja ilmoittaa tärkeän päätöksen mutta oudossa yhteydessä. Tässä on siis kaksi aivan eri asiaa, jotka molemmat koskevat nimien julkaisemista. Oikeuden asiakirjoissa esiintyvät nimet ovat tietenkin aivan eri asia kuin se, että nettiin kirjoitetaan nimimerkillä.

Julkisen sana neuvosto antoi 18/04 kauan odotetun päätöksen siitä, mitä Ulvilan murhasta saa julkaista. Murha jakaantuu kuitenkin kahteen osaan, avoimeen oikeuskäsittelyyn, jossa murhan tapahtumat puidaan yksityiskohtaisesti. Ja sitten Anneli Auerin henkilökuvan mustaamista varten käynnistettyyn oikeudenkäynti, jossa kaikki on salaista lukuun ottamatta kahden syytetyn nimeä ja niitä kauheita rikoksia, joista näitä henkilöitä syytetään. Sen lisäksi on saatu tietää, että mustamaalaukseen perehtynyt syyttäjä väistyi juuri ennen päätöstä syytteen nostamisesta. Sitä paitsi syyttäjät julkistavat tietoja, joiden mukaan Annelia vastaan olisi jotain uutta todistelua murhajutussa. Oikeudenkäynti Annelia Aueria vastaan molemmissa jutuissa on yhdistetty nelihenkisen syyttäjäryhmän käsiin.

Tämä tilanne on sekoittanut netissä ja JSL:n alaisessa mediassa.

Päätoimittaja puuttuu uhrien ja tuomittujen nimien julkaisemiseen jutussa, jossa on kysymys raiskauksesta. Ilta-Sanomat kertoo oikeuden päätöksestä ja välittömästi sen jälkeen Suomen johtava rikosalan portaali <murha.info> julkistaa asianomaisten nimet ja aloittaa pohdinnan siitä ovatko kaikki maahanmuuttajat raiskaajia.

Portaalin omistaa Espanjassa asuva Marko Levander, josta tiedämme vain osoitteen: Azucena 22 Bajo 1/Mijas Costa/29650/ Malaga. Puhelinnumero on muka +34.9999. Sitä hallinnoi Tallinassa Allan Laal, puh+372.56259044.

Sen jälkeen kun poliisi pidätti Anneli Auerin uudelleen 16 syyskuuta ei Ulvilan surmasta ole julkistettu erittelyjä, jotka nojautuisivat hovioikeuden vapauttavaan päätöksen. Toinen merkittävä tapaus on, että KKO on tehnyt mahdolliseksi katsoa uudelleen ne videot, jotka olivat Ulvilan surman oikeudenkäyntien perustana. Syyttäjät yrittivät valituslupa-anomuksessaan saada ne salattavaksi. He onnistuivat salaamaan kuitenkin sen uuden aineiston, joka liittää Ulvilan surmajutun Annelin mustamaalaamiseen käräjäoikeudessa.

Tässä tilanteessa, joka on tyypillistä suomalaiselle keskustelulle rikosasioista on Uudensuomen päätös siitä, että sallitaan vain omalla nimellä kirjoittaminen mahtava tukipylväs.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat